The blog


Vastuullista muotia Helsingistä / Consciously made in Helsinki

Mielenkiinto vaatteiden alkuperää ja valmistusolosuhteita kohtaan on ilahduttavasti lisääntynyt viime vuosina. Ekologisuuden lisäksi on kiinnitetty huomiota tuotannon kestävyyteen laajemminkin.

Vietto-merkillä tuotannon vastuullisuus on ollut lähtökohtana aina siitä lähtien, kun yritys perustettiin vuonna 2007. Tuotteet on suunniteltu siten, että ne säilyttävät kiinnostavuutensa ja kestävät käytössä. Yrityksen toiminta lähti alun perin liikkeelle kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä, joka edelleen muodostaa osan tuotantoa. Toiminnan laajentuessa käyttöön on otettu myös uusia, eettisesti tuotettuja kankaita.

Kaikki Vietto-tuotteet on alusta saakka valmistettu Suomessa. Vaatteet ommellaan pieninä sarjoina pienompelimotyönä Helsingin Malminkartanossa. Alihankkijana toimii Ompelimo M.Suvinen, jonka koneet pyörivät tuulisähköllä.

Vieton tuotantoketju on täysin läpinäkyvä ja valmistus pidetään jatkossakin Suomessa. Lyhyet toimitusmatkat ja hyvät yhteydet jälleenmyyjiin takaavat joustavuuden. Toimituserät ovat pieniä, jolloin tuotteita valmistetaan vain tarvittava määrä. Asiakkaiden toiveesta vaatteisiin on mahdollista tehdä pieniä mittamuutoksia ja muita muokkauksia.

Vietto-merkin suunnittelija Minna Kaartinen ja ompelija Maarit Suvinen Vaatevallankumous-kampanjan kuvassa.

Suurin osa Vieton käyttämistä kankaista tulee Orivedeltä, Orneule Oy -nimiseltä yritykseltä. Tavoitteena on osaltaan ylläpitää kotimaista kangastuotantoa, jota on jäljellä enää vähän. Yhteistyön vahvuuksia ovat asioinnin sujuvuus, nopeat toimitusajat ja tilausten mitoitus materiaalitarpeen mukaan.  Vuonna 2017 myyntiin on tulossa vaatteita, joissa käytetään Orneuleen valmistamaa Vietto-tuotemerkin omaa, uniikkia villaneuloskuosia.

Orneuleelta hankitaan mm. luomupuuvillaa, bambu/lycra-sekoitetta ja villaneuloksia. Kankaat ovat laadukkaita. Merinovillaneulokset ovat eläinsuojelun näkökulmasta eettisemmin tuotettua mulesing-vapaata villaa.

Huomattava osa Vieton materiaalista hankitaan suomalaisen tekstiiliteollisuuden ylijäämänä. Käyttöön on otettu kangaseriä, jotka ovat teollisuudessa jääneet jäljelle aiemmasta tuotannosta. Vieton mallistossa on luotu kekseliäitä tapoja käyttää erilaisia ylijäämämateriaaleja ja tätä kautta on vähennetty tarvetta käyttää täysin uutta kangasta.

Ulkomailta on tähän mennessä hankittu ainoastaan 100 %:sta hamppua, jonka kaikkein ekologisinta tyyppiä, mekaanisesti muokattua hamppukuitua, tuotetaan Romaniassa.

Uusien kierrätettyjen ja puupohjoisten materiaalien kehittäminen etenee paraikaa hyvin kiinnostavalla tavalla, ja kehitystä seurataan tiiviisti. Vietto pystyy ottamaan nopeasti käyttöön uusia ekologisia kangaslaatuja, kun niitä tulee markkinoille.

Vieton tuotevalikoimaan kuuluu useita erilaisia printtituotteita. Tyyliltään tunnistettavat printtikuviot ovat saaneet innoituksensa mm. arkkitehtuurista, taiteesta ja luonnosta, ja ne on suunniteltu Minna Kaartisen ja Nina Kaartisen yhteistyönä.

Printit tehdään tällä hetkellä kaikki itse kalvoprinttimenetelmällä. Printti leikataan ranskalaisesta polyuretaanikalvosta, ja kuvio prässätään lämmön ja paineen avulla kiinni kankaaseen. Menetelmä mahdollistaa kalvon säästäväisen käytön, eikä siinä käytetä lainkaan vettä. Kalvoprinteillä saadaan erittäin värikylläisiä printtejä, jotka kestävät käyttöä hyvin pitkään.

The origin of clothing and the conditions of production have  delightfully attracted increased attention during last years. In addition to use of ecological materials, there is a growing interest on other parts of sustainability as well.

Responsible production has been a basis for Vietto from the very start of a label, since 2007 when Vietto was founded. Products are designed to keep their attractiveness and last long in use, both esthetically and physically. In the early days, Vietto used mostly upcycled materials, and they still play a certain role in the production. As the business has increased, also other sources of ethical materials have been introduced.

All Vietto products are manufactured entirely in Finland. Garments are sewn in small series as atelier work in Malminkartano, Helsinki. Subcontractor is dressmaker’s shop named Ompelimo M.Suvinen, where machines run with wind power.

The production chain of Vietto is completely transparent and production will be kept in Finland also in the case of expanding business. Short delivery distances and good relationships with retailers guarantee the flexibility. Delivery quantities are small, so the products are made only due to demand. Vietto is also able to fulfil customers’ hopes for little changes in measurements or other small modifications.

Most of the organic cotton, bamboo/lycra and different kind of merino wool knits that Vietto uses are from Orneule. Merino wool is mulesing-free which means that it’s more ethical from the point of view of animal welfare.

Significant part of the materials consists of Finnish textile industry surplus fabrics. Those fabrics have been left over in clothing industry’s former production and are often too small amounts to be used in a bigger scale production. Vietto has found inventive ways to use left over fabrics and this has decreased the need to use totally new material.

So far, the only fabric that comes from abroad is the 100% hemp. The most ecological type of hemp, mechanically processed hemp fiber, is produced in Romania.

The brand new fibers based on recycled and cellulose materials are developing quickly and advancements are followed with big excitement. Vietto is ready to take new ecological materials into the production as soon as they appear in the market.

Vietto collection includes many different print products that have their very own distinctive style. Prints have got their inspiration e.g. from architecture, art and nature. Prints are designed by Minna Kaartinen in collaboration with Nina Kaartinen.

At the moment, all the prints are produced by Vietto using foil print method. Print is cut very precisely from the foil and then it’s pressed to the fabric with heat and pressure. This method allows vibrant colours and is also economical in material use. The foil material is made in France. Prints have proven to be very durable in use.

 

Dashing Designers for Vietto

Dashing Designers: Website, Facebook, Instagram





Photo: Emilia Savolainen Go to website

Muah: Milla Stålhandske

Model: Minna Kosonen Go to Instagram

Fashion Editor: Maiju Markkanen Go to Instagram

Kuvausmeikki on tehty yhteistyössä Zao Organicsin kanssa. Heidän tuotteisiin pääset tutustumaan enemmän täällä. 

Kasvot: Blush (sävy 322)

Silmät: Mineral touch (sävy 531), eyeshadow (sävy 119)

Huulet: rajauskynä (sävy 608), Lip polish (sävy 032)

Vietto – Made and designed in Finland

Vietto on saanut sekä Avainlipun että Design from Finland -merkit tunnukseksi Suomessa suunnitelluista ja valmistetuista tuotteista. Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -merkki myönnetään ainutlaatuiselle suomalaiselle muotoilulle, ja se kertoo yrityksen panostaneen edelläkävijänä suomalaiseen muotoiluun. Avainlippu taas voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa. Suomalaisten kustannusten osuus tuotteen omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia.

Vietto-tuotteet ompelee helsinkiläinen Ompelimo M.Suvinen.  Tuotannosta on tulossa oma artikkelinsa pian!

 

 

 

 

 

 

 

 

Vietto has been awarded the Key Flag and Designed in Finland marks from Association for Finnish Work. The Key Flag Symbol can be awarded to a product manufactured in Finland. The domestic content of a product or service must be at least 50 percent. The Design from Finland mark may be awarded to a product designed in Finland, provided that the company has demonstrably invested in Finnish design. Vietto products are sewn in Ompelimo M.Suvinen in Helsinki. There’s a whole article about Vietto production coming soon!

Vietto @ IVALO

Hiljattain julkaistiin uusi, upea suomalainen muotisovellus IVALO, jossa Viettokin on ilolla mukana. IVALO kokoaa ison joukon designtuotteita selattavaksi uudella, koukuttavalla tavalla. IVALO sovelluksen voi ladata laitteelleen joko Google Playsta tai App Storesta. Lue lisää IVALOn verkkosivuilta!

vietto_ivalo

IVALO, brand new Finnish fashion app was published recently. Vietto is happy to be a member of IVALO designers! IVALO gathers huge amount of design stuff to be browsed in a new, a bit addictive way! The application can be downloaded in Google Play or App store. Read more at IVALO webpage!

Vietto @ Cilla’s, Helsinki

Helsingissä on uusi ihana Vietto jälleenmyyjä, Cilla’s Hietsun torin kulmalla osoitteessa Lönnrotinkatu 39. Kauniista putiikista löytyy mm. valikoima saippuoita, sisustustuotteita, koruja ja myös vaatteita. Kannattaa käydä tutustumassa!

Cillas

Beautiful boutique Cilla’s is the latest Vietto retailer in Helsinki. Shop is located near Hietalahti market place at Lönnrotinkatu 39. Check out the selection with lovely soaps, home decor, jewelry and also clothing.

Vietto @ B34 Suomenlinna, Helsinki

B34 on ihana kesäkauppa Suomenlinnassa, historiallisessa linnoitussaaressa Helsingin edustalla. Upeassa ympäristössä myydään vain Suomessa valmistettuja tuotteita, ja tänä kesänä tarjolla on taas myös Vietto-vaatteita. Valikoimassa on useita klassikkomalleja, pääasiassa muunneltavia vaatteita, mutta myös printtituotteita.

B34

B34 is a wonderful shop located in historical fortress island Suomenlinna in front of Helsinki. Shop is open during the summer time and it’s selling only Finnish made goods. This summer B34 offers again also Vietto clothing, there’s a great selection of super popular convertible garments and also some printed garmets.

MASHUP pop up shop @ Basso

Huhti-toukokuun vaihteessa Torikortteleissa tapahtuu, kun MASHUP pop up shop kokoaa yhteen mahtavan joukon suomalaisia merkkejä Bassolle. Unioninkatu 25:ssä on luvassa huikea valikoima designia: vaatteita, kenkiä, koruja, kalusteita ja sisustustuotteita. MASHUP –pop up shop avaa ovensa maanantaina 20.4., jolloin vietetään kaupan avajaisia klo 18 alkaen ja putiikki on avoinna kaksi viikkoa.

Liity ja seuraa tapahtuman ilmoituksia Facebookissa!

BANNERI

In the end of April MASHUP pop up shop will gather great group of Finnish designers to pop up space at Bassoradio. Superb selection of fashion, shoes, jewellery and home decor will be available at Unioninkatu 25 for two weeks. MASHUP pop up shop starts on Monday the 20th of April and closes on Sunday the 3rd of May. On first day’s evening celebrates the opening party starting at 6 pm.

Join and follow the event on Facebook!

ONE HOT MINUTE! pop up shop @Lasipalatsi, Akkuna

Lokakuun puolessa välissä Lasipalatsin Akkuna tilan valtaa kymmenen mahtavaa suomalaista designin tekijää, kun ONE HOT MINUTE! pop up kauppa avaa ovensa. Tarjolla on huikea kirjo vaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja ja jopa kalusteita. Vietto tuo pop up kauppaan kauden ihanimmat neuleet ja valikoituja klassikkotuotteita. ONE HOT MINUTE! avautuu maanantaina 13.10., avajaisia juhlitaan klo 18 alkaen. Kauppa on avoinna koko viikon sunnuntaihin saakka.

Liity ja seuraa tapahtuman ilmoituksia Facebookissa!

OneHotMinute!_pop_up_shop

It’s happening in the heart of Helsinki city on mid October: ten of the most intriguing Finnish designers take over Lasipalatsi Akkuna space. It’ll be full of superb inventive fashion, shoes, bags, jewellery and even furniture pieces. Vietto will bring in the most wonderful knit garments of the season plus some selected classic pieces of clothing. ONE HOT MINUTE! pop up shop opens on Monday the 13th of October and stays over for a week. On Monday evening celebrates the opening party starting at 6 pm.

Join and follow the event on Facebook!

Vietto @ Design Market

Vietto on mukana tulevana viikonloppuna 6. – 7.9.2014 Helsinki Design Weekin huipputapahtumassa Design Marketissa. Design Market kokoaa Kaapelitehtaalle, Helsinkiin upean joukon designia. Tule nappaamaan itsellesi tuoreimmat syksy/talvi 2014 – 2015 kauden uutuudet ja klassikot tapahtumahintaan -15%, tarjolla on sampleja ja viimeisiä kappaleita huippuedullisesti! Tapahtuma on avoinna klo 11 – 17 molempina päivinä.

hdw_vietto

Vietto is participating Helsinki Design Week’s greatest sales event, Design Market next weekend on 6th and 7th of September at the Cable Factory, Helsinki. Design Market gathers amazing selection of design under one roof. Come and grab yourself the brand new Vietto F/W 2014 – 2015 pieces and classics for -15% off, also super cheap samples and last pieces available! Open hours from 11 am to 5 pm.

 

Photo by Jaana Björklund

Model Essi Vahala

Vietto @ Seele, Tampere

Tampereella uusi ihastuttava Vietto-jälleenmyyjä Seele osoitteessa Kauppakatu 6!

New lovely Vietto retailer in Tampere, beautiful and spacious boutique Seele at Kauppakatu 6!

Vietto @ Yalo / Nudge

Uusi Vietto-jälleenmyyjä Helsingissä, Yalo / Nudge osoitteessa Yrjönkatu 30!

New Vietto retailer in Helsinki, Yalo / Nudge at Yrjönkatu 30!

Vietto @ Harakanpesä Shop, Helsinki

Helsingissä on uusi Vietto-jälleenmyyjä, ekologisia lastenvaatteita myyvä Harakanpesä Shop Eerikinkadulla.

Vietto has a new retailer in Helsinki, Harakanpesä Shop. Little boutique is full of awesome ecological children’s wear, and now there’re also ecological garments for women!

End of an era

Tänään 21.1.2014 julkaistiin surullinen uutinen: suomalaisen eettisen ja ekologisen muodin edelläkävijäliike Paloni sulkee ovensa 25.2. Paloni on ollut viimeiset yli kaksi vuotta tärkein Vietto-tuotteiden jälleenmyyjä Helsingissä. Nyt seuraavat viikot Palonissa on loppuunmyynti, ensin myydään klassikkotuotteita ja loppuajan tarjolla on alennushintaisia sample- ja yksittäiskappaleita. Tekemällä hankintoja loppuunmyynnissä voit auttaa Palonin pyörittäjää Minna Särelää jatkamaan tärkeää työtään suomalaisen indie muodin hyväksi. Mene käymään liikkeessä osoitteessa Eerikinkatu 7 tai vieraile verkkokaupassa!

https://www.facebook.com/events/701187263258697/ 

This is a day of very sad news: Paloni, an advocate of Finnish ethical and ecological fashion and also the number one retailer of Vietto in Helsinki for the last two years, closes at 25th of February. Next last weeks it’s time for final closing sales, first with classic pieces and then with bargain finds of samples and last pieces. Purchases at closing sales also helps the owner of Paloni, Minna Särelä to continue her great work for Finnish indie fashion! Visit the concept store at Eerikinkatu 7 or check out the selection at webstore!

Muunneltavat vaatteet / Convertible clothing

Vietto muunneltavat vaatteet ovat sarja Suomessa valmistetuista neuloksista valmistettuja vaatteita, jotka ovat hyvin monimuotoisia käyttömahdollisuuksiltaan. Vaatteissa on neppareita, joita kiinnittelemällä eri tavoin samasta vaatteesta voi saada jopa kymmeniä erilaisia muunnelmia. Tähän on koottu muutamia eri käyttötapoja alkuun pääsemiseksi. Vääriä tapoja ei siis ole, joten kannattaa kokeilla vapaasti eri tyylejä!

Vietto convertible clothing are a line of garments made of Finnish made fabrics that are very versatile to use. There’re poppers in the clothing that can be attached in many different ways to get tens of different looks. Here you can find some tips for wearing the convertible pieces to get started. Remember that there are no wrong ways of wearing the garments, you’re welcome to invent your own styles!

Nepparineuletakki / The Popper cardigan

Villaisessa Vietto nepparineuletakissa on kiinnityksenä neppareita, jotka voi laittaa kiinni eri tavoin. Takin sisäpuolella on solmittava ohut vyö, jolla takin saa istumaan selästä kauniisti. Jos et halua käyttää sisäpuolen nauhaa, sen voi leikata saksilla pois.

 

Vietto Popper cardigan has poppers on the neckline, under arm, and the matching poppers on the lapel ends for closure. You may attach the poppers many different ways. There’s also thin ribbon inside the cardigan to tighten the cardi and make it fit nicely on the back.
 
Kiinnitä toinen etukulma kainaloneppariin neuletakin sisäpuolella ja toinen etukulma kaula-aukon reunaan. Voit sitoa neuletakin sisällä olevan ohuen nauhan, jolloin saat selkäpuolen istumaan kauniisti.

Other lapel has been attached to the under arm inside, other lapel’s been attached to the neckline. The ribbon has been tightened, so the cardi fits nicely on the waist.

 

Neuletakin voi kiinnittää epäsymmetrisesti, kuvassa toinen etukulma on kiinnitetty neuletakin sisäpuolella kainaloon, ja toinen etukulma on jätetty roikkumaan. Toisessa kuvassa sisällä oleva nauha on sidottu, jotta neuletakki istuu selästä.

You can close the cardigan asymmetricly, in the picture the other lapel’s been attached to the under arm popper inside the cardigan. Other picture shows how the cardigan looks when the ribbon’s been tightened.

 

 

Nepparimekko / The Popper dress

Vietto nepparimekko on muunneltava epäsymmetrinen mekko, jossa on neppareita kaula-aukon ympärillä, kainaloissa, vyötäröllä ja vastinkappaleet liepeitten päissä ja helmassa. Vaatteen voi pukea todella monella eri tavalla.

 

Vietto convertible dress has an asymmetric cut. Dress has poppers on the neckline, under arm, asymmetricly on waist, on the lapel ends and on the middle of the hem to form drapes and gorgeous shapes. Variations are endless!


Nepparimekko helma vapaasti roikkuen. Voit kiinnittää epäsymmetrisen osan keskellä olevat nepparit yhteen, jolloin mekkoon ei tule pitkää halkiota.

 

The Popper dress with hem hanging freely. You may attach the middle poppers on the hem together so there won’t be too long slit in the hem.

 

  Kierrä etulievettä ja kiinnitä kulma vyötärölle. Voit kiinnittää takaliepeen selän takaa kiertäen kainaloon tai jättää sen roikkumaan vapaasti.

 

Take the frontside lapel, twist it and attach the corner popper to the opposite side waist popper. Then you can attach the backside lapel behind your back to the under arm popper on the opposite side. You can also leave it unattached and hang freely.

 

Voit tehdä drapeerauksen vain takapuolelle, jolloin etupuoli on sileä ja yksinkertainen. Kierrä ja kiinnitä takalieve joko kainaloon tai vyötärölle.
 

You can also wear the dress with drape on the backside, just attach the backside lapel to the opposite side under arm popper or to the waist popper. Then the fronside looks quite sleek and simple.

 

Nepparitunika / The Long Popper tunic

Vietto nepparitunika on muunneltava epäsymmetrinen tunika, jossa on neppareita kaula-aukon ympärillä, kainaloissa ja vastinkappaleet liepeitten päissä. Vaatteen voi pukea todella monella eri tavalla.

Nepparitunika helma vapaana. The Long Popper tunic with hem hanging freely.

Vietto long convertible tunic has the same kind of asymmetric cut as the shorter tunic. Long tunic has poppers on the neckline, under arm, on the lapel ends and one extra popper on the frontside hem to form drapes and gorgeous shapes. Variations are endless!

 

Ota etulieve ja kierrä sitä. Kiinnitä lieve kulmasta vastakkaisen puolen kaula-aukon neppariin. Voit
kiinnittää myös toisen etureunan nepparin kainaloon, jolloin lieve pysyy hyvin paikoillaan, mutta nepparin voi jättää myös auki.
 

Take the frontside lapel, twist it and attach the corner popper to the opposite side neckline popper. Then you can attach the other popper on the edge of the hem under arm to keep it on place. You can also leave it unattached and

hang freely.

 

 


Voit käyttää tunikaa myös drapeeraus takana. Kiinnitä takalieve joko kainaloon tai kaula-aukon
neppariin olan yli. Tällöin tunika on edestä sileä ja

minimalistinen.


You can also wear the long tunic with drape on the backside, just attach the backside lapel to the opposite side neckline popper or to the under arm popper. Then the fronside looks quite sleek and simple.
 

 

Nepparipaita / The short Popper tunic

Vietto nepparipaita on muunneltava, epäsymmetrinen paita, jossa on neppareita kaula-aukon ympärillä, kainaloissa ja vastinkappaleet liepeitten päissä. Vaatteen voi pukea todella monella eri tavalla.

Nepparipaita helma vapaana. The short Popper tunic with hem hanging freely.
 

Vietto convertible tunic has an free flowing, asymmetric cut. Tunic has poppers on the neckline, underarm, on the lapel ends and one extra popper on the front side hem to form drapes and gorgeous shapes. Variations are endless!
 
 


 
Tartu etummaiseen etuliepeeseen ja kierrä sitä. Kiinnitä lieve kulmasta vastakkaisen puolen kaula-aukon neppariin. Voit kiinnittää myös toisen etureunan nepparin kainaloon, jolloin lieve pysyy hyvin paikoillaan, mutta sen voi jättää myös auki.
 

Take the frontside lapel, twist it and attach the corner popper to the opposite side neckline popper. Then you can attach the other popper on the edge of the hem under arm to keep it on place. You can also leave it unattached and hang freely.

 

Kiinnitä etupuolen lieve samanpuoleiseen kaula-aukon tai kainaloneppariin. Kiinnitä takalieve samanpuoleiseen kainaloneppariin. Näin saat mielenkiintoisen yläosan, jossa ei ole epäsymmetristä muotoa.
 

Attach the frontside lapel to the same side neckline popper. You can also attach the backline popper under arm (or both of them under arm) so you get voluminous shirt without asymmetric look.

 

Nepparihame / The Popper skirt

Vietto nepparihame on epäsymmetrinen runsas hame, jossa on neppareita vyötäröllä ja vastinkappaleet liepeitten päissä. Hameen voi pukea todella monella eri tavalla, myös topiksi. Vääriä tapoja hameen käyttöön ei ole, vain mielikuvistus on rajana. Tässä kuitenkin joitain vihjeitä hameen muunteluun.

Jotta näiden vihjeiden seuraaminen on helpompaa, pue hame niin, että liepeet joissa on kaksi nepparia tulevat eteen (ks. alla oleva kuva). Voit siis toki pukea sen miten päin vaan, mutta tämä helpottaa ohjeiden seuraamista.
 

Nepparihame helma vapaana. The Popper skirt with hem hanging freely.

 

The Vietto Popper skirt is very versatile garment, it can be wear tens of different ways, also as a top. There are no wrong ways of wearing the skirt, just feel free to try anything out. Here are some tips to get started!

For following these tips, wear the Popper skirt the lapels with two poppers in the front. If you look closely you can notice it in the picture above.



  Valitse vasemmanpuoleinen etulieve, kierrä sitä ja kiinnitä vastakkaiselle puolelle vyötärölle. Kiinnitä vasemman puoleinen takalieve saman puoleiseen neppariin vyötärölle.

  

 Pick the lefthand front lapel, twist it and attach to the waist on the opposite side. Then attach the lefthand backside lapel to the waist on the same side.
 

 

Kiinnitä etu- ja takaliepeitten nepparit yhteen. Kiinnitä keskellä sivulla oleva helmaneppari vyötärölle molemmilla puolilla. Kierrä yhdistettyjä liepeitä ja kiinnitä vyötärölle. Tee sama toiselle puolelle.
 

 Attach the frontside and the backside lapels together. Attach the middle hem popper to the waist. Then take the double lapel, twist it and attach to the waist on the free spot. Repeat on the other side.

 

Vietto @ Hih-Hi!, Rovaniemi

Vietto-tuotteita saa nyt myös Rovaniemeltä, pop-up kaupasta pysyväksi liikkeeksi muuttuneesta Hih-Hi! -vaatekaupasta osoitteesta Valtakatu 24!

New Vietto retailer in Rovaniemi, Hih-Hi! clothing store at Valtakatu 24!

Vietto @ Ellit.fi

Pikkujoulukausi lähestyy! Ellit.fi -sivustolta löydät juhlakauteen liittyviä ajankohtaisia vinkkejä ja inspiraatiota. Lue tyyliosiosta juttu eettisestä ja ekologisesta muodista ja osallistu kilpailuun, voit voittaa tyylikkään Vietto-mekon. Tämä mekko ei jää kaappiin pölyttymään! Arvontaan voi osallistua 12.11.2013 saakka.

 

Busy party season is around the corner! If you need some tips and inspiration for your festive style, Ellit.fi is the website for hunting them. Check out the article about ethical and ecological fashion by Vietto and participate in a giveaway, you may win cool Vietto Zipper dress. The dress is very versatile, it won’t stay gathering dust in your wardrobe! The giveaway is open till the 12th of November 2013.

Vietto @ Design Market 2013, Kaapelitehdas Helsinki

Tulevana viikonloppuna 14. – 15.9.2013 Kaapelitehtaalla pidetään taas vuoden odotetuin tapahtuma Design Market. Tänä vuonna tapahtuma on entistäkin suurempi, kun sekä suuret että pienet design-alan yritykset kokoontuvat myymään tuotteitaan Kaapelitehtaalle. Tule tekemään huikeita löytöjä edulliseen hintaan ja tutustumaan syksyn Vietto-uutuuksiin! Vietto löytyy yhteisestä myyntipaikasta Sanna Hopiavuoren kanssa. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on avoinna molempina päivinä klo 11 – 17.

 
Next weekend, 14th and 15th of September Design Market will take place at Kaapelitehdas in Helsinki. It’s one of the biggest and most popular design events in Finland. This year, the event will be larger than ever. Both large and small design companies bring their extra stock to this sale, and bargain hunters find fashion, furniture, household design and more. Come to make real bargain finds and check out new Vietto collection! Vietto is sharing the department with Sanna Hopiavuori. Free entry! Open hours both days from 11 am to 5 pm.

Vietto @ Weecos

Kesällä avattiin uusi suomalainen kestävän kehityksen valintoja aidosti tukeva verkkokauppa Weecos. Mukana on joukko yrityksiä, joille laatu ja design ovat kaiken lähtökohta ja liiketoiminnan kestävyys normi. Myös Vietto on mukana! Valikoima Vietto Weecos -kaupassa on vielä suppeahko, mutta kasvaa koko ajan, käy katsomassa täällä!
 
 

Weecos, a new Finnish webstore for sustainable goods was published last summer. Weecos brings together a bunch of Finnish brands that truly stands for quality and design and sustainability is a corner stone of their business. Vietto is proudly among these brands! The selection of the Vietto Weecos shop is a bit restricted but it’s growing! Go check out here!

Vietto @ Super Mukava, Tampere

Uusi Vietto-jälleenmyyjä Tampereella, iki-ihana Super Mukava!

Otavalankatu 3 A
ma-pe 11-18 la 11-16
 
 

New Vietto retailer in Tampere, ever so lovely boutique Super Mukava!

Vietto @ Helsinki Fashion Stock Sales, Vanha ylioppilastalo


HELSINKI FASHION STOCK SALES

PE 24.5. & LA 25.5.2013 VANHA YLIOPPILASTALO
AVOINNA: PE KLO 11−19 & LA KLO 10−18

Yhteistyössä ELLE, Make Up For Ever ja Napakka

Tule tekemään muodin ykköstapahtumasta parhaimmat löydöt suomalaisilta ja kansainvälisiltä suunnittelijoilta ja merkeiltä. Myynnissä yksittäis- ja mallikappaleita, uusia mallistoja ja edellikausien helmiä alennetuin hinnoin. Kutsu ystäväsikin mukaan!

Tapahtumaan on ilmainen pääsy. Varaathan käteistä mukaan.

Helsingin Fashion Stock Sales -tapahtumaan osallistuvat seuraavat liikkeet ja brändit:

WITH LOVE SANNA HOPIAVUORI
Elisabetta Franchi Boutique
Fine van Brooklin Jewellery
Emmi Malmström Shoes
Camilla Mikama Design
Linda Toye Jewellery
Funky Homo Sapiens
Hattuliike Hope Hat
Miia Magia Design
Chao & Eero Jewel
design by katri/n
Nest factory Ltd
Minna Hepburn
Janssi & Minssi
Mirkka Metsola
Poola Kataryna
Second Chance
Sari Isosomppi
Minna Parikka
Belle Modeste
Tyra Therman
Lille Clothing
POGOSTICK
Kirsi Nisonen
Mustahöyhen
2or+BYYAT
Kooky Gems
Hanna Sarén
Terhi Pölkki
Superyellow
Ainokainen
EDEL City
First Crush
titiMadam
Arelalizza
My o My
Kalamari
Common
VIETTO
JOLiER
Minimo
Kakara
OVVN
Nina’s
KLOT
Paloni
Nurmi
Asuna
Nurmi
Dusty
LUMI
Zio

Vietto @ Urbanstory, Helsinki

Maanantaina 13.5. alkaa Vietto & Emmi Malmström Shoes Qi Flow up Urbanstoryssa, Helsingissä. Urbanstory on osa Torikortteleita, se sijaitsee Kauppatorin välittömässä läheisyydessä Katariinankatu 1:n sisäpihalla. Liike on avoinna ma – pe 11-19 ja la 11-16. Tervetuloa tutustumaan Vietto uutuuksiin ja ikiklassikoihin Urbanstoryn raikkaaseen ja avaraan myymälään! Flow up jatkuu 8.6. saakka.

On Monday the 13th of May starts the Vietto & Emmi Malmström Shoes Qi Flow up at Urbanstory, Helsinki. Urbanstory is part of the Torikortteli-area, the old historic part of the city between Kauppatori and Senaatintori. You’ll find Urbanstory at Katariinankatu 1 courtyard. The store is open from Monday to Friday at 11 am to 19 pm and on Saturdays from 11 am to 16 pm. Welcome to explore new and ever classic Vietto pieces at fresh and clean space at Urbanstory! Flow up continues til the 8th of June.

Vietto & Emmi Malmström Shoes Qi Flow up @ Urbanstory

Toukokuussa nähdään uudenlaisen yhteistyön tulos, kun Vietto ja upeista kengistään tunnettu Emmi Malmström yhdistävät voimansa ja esittelevät uudet mallistonsa yhteisessä Qi Flow upissa Urbanstoryssa Helsingissä 13.5. alkaen. Virallisia avajaisia juhlistetaan torstaina 16.5., tule tutustumaan mallistoihin ja nauttimaan rennosta tunnelmasta! Jos et pääse paikalle avajaisiltana, Vietto & Emmi Malmström Shoes Flow up jatkuu aina 8.6. saakka. Tsekkaa avajaisillan tarkemmat tiedot Facebookin tapahtumasivulta!

On May will be seen a brand new kind of fashion collaboration as Vietto and amazing Finnish shoe designer Emmi Malmström will present their new collections in a cooperative Qi Flow up shop in Urbanstory boutique, Helsinki starting at 13th of May. Official opening party will be on Thursday the 16th of May, you’re welcome to explore the collections and enjoy the relaxed mood. If you’re not able to join the opening party, the Vietto & Emmi Malmström Shoes Flow up continues till 6th of June. Check out for more information of opening party from Facebook event page!

Paloni @ Klaus K Fashion Brunch

Palonin suunnittelijat valtaavat Klaus K:n muotibrunssin keväisillä väreillään, muotinäytöksellään, pop-up-myyntipisteellään ja aurinkoisella energiallaan lauantaina 13.4.2013. Palonin monipuolinen kattaus tuo muotibrunssille kevät-kesäuutuuksia kymmeniltä itsenäisiltä suunnittelijoilta. Mukana ovat mm. Vietto, Olav, Ainokainen, TOHONO, Emmi Malmström, Fiona Timantti, Beloved, Mari & Arrow, MUKA VA, RARA, PaaPii Design, POGOSTICK failure, Lempiväri, Sarita Koivukoski, Kiss kiss, Humbugi Asuste, Kaino, First Crush, Dead Birds & Lionheart, TAUKO, Balabin Art & Design ja OutsaPop Trashion. Letkeästä musiikista vastaa modisti ja DJ Fiona Timantti.

Brunssin hinta 38€ sisältää alkuruokabuffetin, lämpimän pääruoan, jälkiruokabuffetin, aamiaisjuomat sekä kaiken ohjelman. Paikkoja on rajoitetusti.

Tiedustelut ja varaukset: 020 770 4714 tai sales@klauskhotel.com.

 


Paloni’s designers take over the design hotel Klaus K with their spring-summer collections, a pop up shop and creative energy on Saturday 13th of April. Paloni’s versatile setting brings to this legendary fashion brunch fresh arrivals from tens of independent designers, including Vietto, Olav, Ainokainen, TOHONO,  Emmi Malmström, Fiona Timantti, Beloved, Mari & Arrow, MUKA VA, RARA, PaaPii Design, POGOSTICK failure, Lempiväri, Sarita Koivukoski, Kiss kiss, Humbugi Accessories, Kaino, First Crush, Dead Birds & Lionheart, TAUKO, Balabin Art & Design and OutsaPop Trashion. Music by milliner and DJ Fiona Timantti.

The price of the brunch, 38€, includes a first course buffet, a warm main course and a dessert buffet, breakfast drinks and all program. The amount of seats is limited.

Inquiries and bookings: +358 (0)20 770 4714 or sales@klauskhotel.com.

Sneak peek for summer 2013

Photos: Nina Kaartinen
Model: Essi Vahala

NYC

Enää viikko aikaa New Yorkin pop-up kaupan avajaisiin! Paloni in New York City siis aukeaa IvanaHelsinki Concept Storessa 11.2.2013. Pop-upin viralliset avajaiskekkerit järjestetään 13.2., sinne ovat tervetulleita kaikki suomalaisesta muodista ja designista kiinnostuneet. Jos satut olemaan kaupungissa, niin olet lämpimästi tervetullut! Tarjolla makuja Suomesta ja musiikista vastaa Fiona Timantti!


Only one more week to go before Paloni in New York City pop-up shop opens! Shop will start at 11th of February at IvanaHelsinki Concept Store. The official opening party will be held there at 13th of February, we warmly welcome everyone interested in Finnish fashion and design. If you happen to be in the city, come to enjoy some tastes from Finland and music played by DJ Fiona Timantti!

Vietto goes to New York!

Nyt on jännitystä ilmassa! Minna Särelä luotsaa Paloni-liikkeensä New Yorkiin muotiviikkojen aikaan. Palonin siipien suojissa matkaan lähtee 27 mielenkiintoisen suomalaisen merkin tuotteita ja Vietto on yksi onnekkaista! Pop-up kauppa tulee olemaan IvanaHelsingin New Yorkin putiikissa ja se on auki 11.2. – 28.2. välisen ajan.

Now is something HUGE happening! Minnä Särelä takes her awesome concept store Paloni to New York during fashion week. She’ll lead 27 independent Finnish labels to a pop-up shop there and Vietto is a lucky one of them! Pop-up shop will be situated in IvanaHelsinki New York store and it’ll be open from 11th to 28th of February.

Photo: Jaana Björklund
Model: Essi Vahala

Happy New Year 2013

Uuden vuoden 2013 kunniaksi Vietto-shopissa kaikille tuotteille ilmainen toimitus tammikuun loppuun saakka alennuskoodilla! Lisäksi Super Sale -osastolla on vielä valmiiksi alennettuja tuotteita jäljellä!

For celebrating New Year 2013 there’s free shipping for all items until the end of January with a free shipping code in Vietto-shop! Check out also the Super Sale section!

Code: HAPPYNEWYEAR2013

Photos: Jaana Björklund
Model: Essi Vahala
Shoes: Emmi Malmström & Jesse Sipola

REVS for Vietto

 
VIETTO advertorial by SECT ET SEPT for REVS magazine issue #5
Photography Federico Cabrera
Styling Heidi Marika Urpilainen
Make-up and hair Emilie Tuuminen
Model Minna Puro

Helsinki10 Xmas Design Joulumyyjäiset

Helsinki10:n legendaariset joulumyyjäiset alkoivat tänään, mutta onneksi on joulukuun 23. päivään saakka aikaa shoppailuun! Tarjolla on mahtava kattaus designia, mukana myös valikoima Vietto asusteita ja vaatteita!

Legendary Design Xmas Market started today at Helsinki10, event continues till 23rd of December so there’s plenty of time for shopping! Tens of great design brands offer their best, including selected Vietto clothing pieces and accessories!

Photos: xthecoldfrontx.tumblr.com

The party’s over, right?

Photos: Jaana Björklund
Model: Essi Vahala
Shoes in the first pic: Emmi Malmström & Jesse Sipola

SUPER SALE @ Vietto Etsy shop!

Etsyn Featured Shop -haastattelun kunniaksi Vietto-shopissa on SUPER SALE! Viimeisiä kappaleita ja sampleja edulliseen hintaan, käy nappaamassa mitä on vielä jäljellä!

As a celebration for the Featured Shop -interview on Etsy there’s a great SUPER SALE in the Vietto-shop! Go and grab what’s left!

Vietto @ Freja Magazine

Freja Magazine
Kuvat / Photos: Ester Keate
Freja’s Edda, pages 46 – 49

Vietto @ Vaatelainaamo

Vietto on nyt myös Vaatelainaamon valikoimassa Helsingissä! Vaatelainaamo toimii jäsenyysperiaatteella, lisätietoja täältä. Vaatelainaamo on auki joka torstai klo 14 – 17.

Osoite / Address: Autotalo, Salomonkatu 17, 4. krs, Kamppi

Vietto is now available in Vaatelainaamo (Fashion Library), Helsinki! Fashion Library borrows clothes, shoes and apparel on membership basis. Fashion library is open on every Thursday from 2 to 5 PM.

Vietto @ Fox & Rabbit

Uusi myyntipaikka Helsingin Kalliossa, ihana lifestylekauppa Fox & Rabbit!

New retailer in Helsinki, Kallio, lovely lifestylestore Fox & Rabbit!

nelou & Paloni online store

Nyt Viettoa saa kahdesta uudesta verkkokaupasta: nelousta ja Palonin online storesta!

Vietto garments now available in two new web stores: nelou and Paloni online store!

Vietto @ Fashion stock sales, Helsinki

HELSINKI FASHION STOCK SALES
PE−LA 25.−26.5.2012 VANHA YLIOPPILASTALO
PE KLO 11−19 & LA KLO 10−18
YHTEISTYÖSSÄ LUMI & ELLE

Fashion Stock Sales valtaa jälleen Vanhan Ylioppilastalon!
Suomen kiinnostavimmat muotialan nimet kokoontuvat myymään uusia mallistoja,
yksittäis- ja mallikappaleita sekä varastojen helmiä edullisin hinnoin. Myynnissä laaja
kattaus vaatteita, koruja, kenkiä, ja laukkuja sekä naisille, miehille että lapsille.
Tule tekemään upeita muotilöytöjä!
Pistä hyvä kiertämään ja kutsu mukaan ystäväsi!
Mukana mm. seuraavat liikkeet ja brändit:
Olav design by Jussi Salminen
Anna Heino-Design Jewellery
with love Sanna Hopiavuori
Dead Birds & Lionheart
televisio lifestyle store
Marc by Marc Jacobs
Linda Toye Jewellery
Christian Louboutin
POGOSTICK failure
Moi Moi Barcelona
Chao & Eero Jewel
Stella McCartney
design by katri/n
Merry-Go-Round
Alexander Wang
Camilla Mikama
Yohji Yamamoto
vainio.seitsonen
Dries van Noten
Tiia Vanhatapio
Tsumori Chisato
Punainen Norsu
Jennifer Loiselle
Poola Kataryna
Mirkka Metsola
Second Chance
Pour la Victoire
Ivana Basilotta
Gina Bulgamin
Vanessa Bruno
Mary A. Jalava
Maison Michel
Simone’s Rose
Minna Parikka
Avaruusmuovi
Belle Modeste
L’Autre Chose
Ivana Helsinki
running koala
Tyra Therman
Anna Hiilinen
Helmut Lang
Kirsi Nisonen
Saint Vacant
Anti Asplund
Jamin Puech
Saana ja Olli
Twist&Tango
Cri de Coeur
Kooky Gems
Haaksiluoto
Beyond Skin
Superyellow
Globe Hope
IOU Project
Teddy Black
Linda Sipilä
French Sole
Jenni Alava
Ainokainen
olsen Haus
KUI Design
Ovvn Shop
titiMadam
FirstCrush
Lustwear
Givenchy
KaksiTvå
Hankala
My o My
Dagmar
KatiVee
Balmuir
kirsiLille
Repetto
Mukava
MISSQA
Missoni
Nómad
Minimo
Carven
Kakara
JBrand
Sahku
Asuna
Nurmi
Nina’s
Paloni
Minna
Makia
Vietto
Dusty
Costo
Marni
Jatuli
Hope
Jolier
Miun
Lumi
Liike
Tikit
Klot
R/H
Tervetuloa.
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Varaathan mukaan käteistä.

Vietto @ Luottovaate, Tampere

Huomenna Helatorstaina 17.5. juhlitaan Luottovaatteen avajaisia Tampereella. Luottovaate tarjoaa uudenlaisen pukeutumispalvelun, joka on vaihtoehtoinen ja kestävä tapa pukeutua.

 Luottovaate mahdollistaa jäsentensä käyttöön yhteisen designvaatekaapin puolivuosittaisella jäsenmaksulla. Liittymällä Luottovaatteen jäseneksi saat mahdollisuuden lainata kaksi kertaa kuukaudessa vaatteita ja asusteita kattavasta kotimaisten suunnittelijoiden valikoimasta sekä vintagevaatekokoelmasta.

Luottovaatteen idea on minimoida turhat ostokset, panostaa laadukkaisiin ja kotimaisiin tuotteisiin sekä edistää suomalaisen vaatesuunnittelun tunnettavuutta.

LAINAUSPÄIVÄT PARILLISEN VIIKON TORSTAINA KLO:16-19
AVAJAISET HELATORSTAINA 17.5. klo:15-19
ITSENÄISYYDENKATU 23 / TILANNE

Mukana mm.
MUKA VA Deadbirds&Lionheart Arelalizza IvanaHelsinki Minna Parikka Anne-Mari Pahkala Camilla Mikama Kuula&Jylhä Olivia Rouge Onnela av Annina Kauemmin Vilma Riitijoki Saaranna Vietto

Ever Evolving



Kimotoppi jakkuna, nepparihame, silkki-bambu toppi, käsin printatut sormettomat hansikkaat ja muunneltava käsin printattu harness-vyö.

Kimonotop as cardigan, convertible Popper skirt, silk-bamboo top, hand printed fingerless gloves and multipurpose hand printed belt/harness.

Malli/Model: Essi Vahala
Meikki/Make-up: Elli Sutinen

Eettisen muodin ilta @ Paloni

Sorry, only in Finnish this time!


Maanantai-iltana 12.3. Palonissa vietettiin eettisen muodin iltaa. Palonin perustajan Minna Särelän kutsumana ja johdolla paneelikeskusteluun kokoontui kiinnostava joukko: malli Kirsi Pyrhönen, juuri julkaistun tutkimuksen ”Suomalainen ecodesign-ala ja sen kehittämismahdollisuudet” toinen kirjoittaja ja Kierrätystehdas ry:n hallituksen jäsen Pia Ranna ja Vietto-ekomuotimerkin suunnittelija Minna Kaartinen.

Eettinen muoti on laaja aihe. Eettisyys voi näkyä mm. vaatteiden suunnittelutavassa, valmistusmenetelmissä, vaatteiden edistämissä kauneusihanteissa, muodin syklissä tai vaikka markkinointitavoissa ja -kanavissa. Keskustelussa eettisen muodin katsottiin sisältävän ajatuksen sekä ekologisesta, sosiaalisesta että taloudellisesta kestävyydestä.

Tiedostava kuluttaminen on nouseva trendi, johon sekä muodin kuluttajat, suunnittelijat, valmistajat että markkinoijat hiljalleen heräävät. Muutos lähtee arvoista ja niiden näkymisestä kuluttajien ostokäyttäytymisessä. Kirsi kertoi, että hän näkee eettisen muodin nousevana trendinä erityisesti nuorten keskuudessa, joista monet myös seuraavat blogeja.

Kirsillä Vietto Kimonotoppi ja Nepparihame.

Julkisuuden henkilöillä – ja myös bloggaajilla ja meillä kaikilla sosiaalisen median kautta – on paljon valtaa edistää arvoja ja nostattaa trendejä pukeutumisellaan. Kirsi kertoi, että hänen pukeutumistaan seurataan erityisesti ulkomailla näytösten aikaan, ja hän onkin ottanut henkilökohtaiseksi missiokseen pukeutua suomalaiseen muotiin ja viedä näin suomalaista osaamista maailmalle. Suunnittelijan tai merkin nimeä voi joutua tavaamaan toimittajalle, mutta Kirsi pitää sitä pienenä vaivana siihen nähden, millainen merkitys sillä voi olla vaatteen suunnittelijalle.


Lopputulemana todettiin, että eettistä muotia tarvitaan, eikä sen todellakaan tarvitse olla syyllistävää, kurjaa tai tylsää!

Kuvat © Paloni

Ideologia / Ideology

Vietto on Minna Kaartisen vuonna 2007 perustama indie-ekomuotimerkki. Ideana on tarjota innovatiivista, raikasta ja yllättävää muotia ekologisista materiaaleista 100% eettisesti Suomessa valmistettuna. Vaatteet ommellaan laadukkaasta luomupuuvillasta, hampusta, tencelista, bambusta sekä huolella valituista ylijäämä- ja kierrätyskankaista.

Vietto-vaatteet ja -asusteet kehittyvät jatkuvassa suunnitteluprosessissa. Mallisto ei siis täysin vaihdu puolen vuoden välein, vaan tavoitteena on kestävämpi muotokieli. Joka kaudella klassikkotuotteiden rinnalle tulee kuitenkin muutamia uusia ajankohtaisia tuotteita.

Vietto-tuotteissa näkyy suunnittelijansa mielenkiinto epätavallisiin kontrasteihin ja urbaaniin kulttuuriin. Muotoilussa kohtaavat kiinnostavat mutta ajattomat mallit, muunneltavuus ja mukavuus.

Kuva/Photo: Maria Baranova
Malli/Model: Victoria Lyakina
Meikki/Make-up: Riikka Satama
Kengät/Shoes: Swedish Hasbeens, UNKAI

Vietto is an independent eco fashion label founded in 2007 by Minna Kaartinen. Vietto is all about innovative, fresh and surprising fashion made of ecological materials 100% ethically in Finland. Clothing is made of high quality organic cotton, hemp, tencel, bamboo, and carefully chosen left over and recycled fabrics.

Vietto clothing and accessories are developing in a constant designing process. The collection stays out for more than a few months expressing an ambition for a more enduring and sustainable fashion. However, beside the classics some new intriguing highlight pieces pop up every season.

Vietto products are reflecting their designer’s interest into extraordinary contrasts and urban culture. Design is a mixture of unusual but timeless shapes, convertibility and comfort.

Haastattelu / Interview

Haastattelu Palonin blogissa, käykäähän lukemassa! 🙂


Interview in Paloni’s blog, go and check out! 🙂

This is where the Magic happens – Paloni

Todella kaunista elokuvakerrontaa ihanalle laululle, sellainen on Paloni-video! Koko video on kuvattu Helsingin tunnelmallisimmassa indievaateliikkeessä, Palonissa, Eerikinkatu 7:ssä. Putiikin sielu on Minna Särelä, joka pitää liikettään suurella sydämellä. Vietto on yksi Palonin 80:stä suunnittelijasta, on hienoa kuulua siihen joukkoon!

Laulaja Rebecalla on Vietto hapsuvyö ja videon aikana yksi keltainen hapsuhuivi tulee valmiiksi! 🙂

Music: Epiphany by Rebecca Clamp. Video by Aarni Vaarnamo.

A beautiful video for a beautiful song, filmed in Paloni concept store in Helsinki. Paloni is a boutique with soul, or the soul is actually Minna Särelä who runs her store with big heart. Paloni is full of amazing indie fashion from all over the world. Vietto is proud member of a huge group of Paloni designers. There’re already about 80 of us!

By the way, the singer Rebecca is wearing Vietto fringe sash belt. And one yellow chunky fringe scarf gets completed in the video! 🙂

SALESALESALE!

Paljon uusia ale-tuotteita Vietto-kaupassa! Lisäksi kaikista tuotteista -20% ale koodilla HAPPYNEWYEAR2012! Koodi voimassa enää tammikuun loppuun, joten kiiruhda!

Massive sale in Vietto-shop! Lots of new items added in sale-section PLUS -20% off with code HAPPYNEWYEAR2012! The code is valid until the end of January, so hurry up!

Warm & safe


Photos: Jaana Björklund
Model: Essi Vahala
Make-up: SweetPea & Fay Cosmetics
Photoshooting place: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli

Winter



Photos: Jaana Björklund
Model: Essi Vahala
Make-up: SweetPea & Fay Cosmetics
Photoshooting place: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli

Neuleita / Knits



Photos: Jaana Björklund
Model: Essi Vahala
Make-up: SweetPea & Fay Cosmetics
Photoshooting place: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli

Vietto @ ecoShowroom, Berlin

Eettisiin ja ekologisiin tuotteisiin keskittynyt PR-toimisto Sugar vie suunnittelijoitaan Berliiniin pop-up-showroomiin loppuvuoden ajaksi. Mukana on useampi pieni merkki: Character, Nurmi, Virkkuukoukussa, with love Sanna Hopiavuori ja Vietto. EcoShowroom sijaitsee paraatipaikalla Alexanderplatzilla ja toimii pop-up kauppana koko joulun alusajan.

Finnish PR Agency Sugar is taking its ethical and ecological labels to a pop-up shop in Berlin for the rest of the year. Participating labels are Character, Nurmi, Virkkuukoukussa, with love Sanna Hopiavuori and Vietto. ecoShowroom lies in the very heart of Berlin, at the Alexanderplats, and it’s running as a shop the whole Christmas season.

Irokoo Nightout @ Manilla, Turku

Tulevana lauantaina tapahtuu Turussa. Manillan Vanhassa Viinatehtaassa järjestetään Irokoo Nightout – Eettisen muodin & designin ilta. Nightout ei ole perinteinen muotinäytös. Nightout muuttaa käsityksesi muodin ulottuvuuksista ottamalla vaikutteita näyttämötaiteen mielenmaisemista. Tule katsomaan itse!

Nightout 24.9.2011
Manillan Vanha Viinatehdas
Itäinen Rantakatu 64
20810 Turku

Liput: 7e
Ovet: 20:00
Ennakkoliput tulevat myyntiin 13.9.

Ennakkoliput myy:
BOB’s Vintage
Rauhankatu 12 A
20100 Turku

Lookin’ Good, Finland! fashion weekend @ Suvilahti

Viikonloppuna tapahtuu Suvilahdessa! Perjantaina 16.9. on luvassa LOOKIN’ GOOD FASHION CLUB klo 22-04. DJ Biggie Reefer (Spin FM:ltä) ja DJ Esgrove nostavat tunnelman kattoon Pop/R’n’B/Indie-musiikilla. Keskiyöllä Kattilahallin valtaa muotinäytös, jollaista et ole ennen kokenut!
Liput 10€ (sis. 1 juoma ja narikka), maksu ovella. K18

Fashion Clubin näytöksessä valloittaneet suunnittelijat ja merkit myyvät tuotteitaan Kattilahallissa la-su 17.-18.9. klo 10-18. Tule tekemään löytöjä, tutustumaan suunnittelijoihin sekä nauttimaan Lookin’ Good, Finlandin taidenäyttelyn ja baarin antimista. Vapaa pääsy! Otathan kuitenkin ostoksia varten käteistä mukaan!

LOOKIN’ GOOD FASHION CLUB Fri 16.9. 22-04
At midnight the space will be taken over by a Fashion Extravaganza the likes of which you’ve never experienced before!
Tickets 10€ (inc. 1 drink and cloakroom), pay on the door
Age limit 18

LOOKIN’ GOOD FASHION MARKET Sat-Sun 17.-18.9. 10-18

The designers and brands from our Fashion Club are selling their products in Kattilahalli on Sat-Sun 17.-18.9. 10-18 o’clock. Discover new fashion, get to know the up and coming designers and enjoy the Lookin’ Good, Finland Art Exhibition and beverages from our Lookin’ Good Lounge. Free entrance! Take cash with you for shopping!

Design Market @ Kaapelitehdas


Syksyn megatapahtuma! Vietto tuotteita myynnissä kahdessa myyntipaikassa: Goodiksen osastossa sekä Palonin ja Linda Sipilän yhteismyyntipisteessä! Tervetuloa!

Autumn’s mega event! You can find Vietto products from two different sellers: Goodis and Paloni’s and Linda Sipilä’s shared department. Wellcome!

News

Uusia myyntipaikkoja! New retailers!
Paloni, Eerikinkatu 7, Helsinki

Online, Kreativeshop.

In the woods







Bambuneulosta ja käsin bambu-silkkilangasta neulottuja yksityiskohtia.

Bamboo jersey and handknitted details of bamboo-silk yarn.

Photos: Jaana Björklund

Model: Essi Vahala

8 Limbs

Uusi Vietto-jälleenmyyjä: 8 Limbs Los Angelesissa!

Newest Vietto retailer: 8 Limbs in Los Angeles!

Uusia myyntipaikkoja / New retailers

Vietto-tuotteille on nyt Helsingissä kaksi uutta jälleenmyyntipaikkaa: Bockin talossa Senaatintorin kupeessa sijaitseva Jonk ja Myymälä2 Uudenmaankadulla.

There’re now two new retailers for Vietto Eco Fashion in Helsinki: Jonk in Bock’s House next to Senaatintori and Myymälä2 in Punavuori area, at Uudenmaankatu 23.

Fashion stock sales @ Vanha

Tulevana perjantaina ja lauantaina järjestetään taas Fashion stock sales -tapahtuma Vanhalla ylioppilastalolla. Tule tekemään löytöjä, tarjolla yksittäiskappaleita, sampleja, ylijäämäkappaleita ja uusia mallistoja valikoiduilta suomalaisilta ja kansainvälisiltä merkeiltä. Vietto mukana fem. -boutique & collective:n kanssa!
Avoinna pe klo 11-19, la 10 – 18.

Fashion stock sales will be held next Friday and Saturday at Vanha ylioppilastalo, Helsinki. Unique pieces, samples, new collections and overstock available. Come make unique fashion finds from selected Finnish and international designer brands, concept stores and importers. Vietto will be there with fem. -boutique & collective! Open hours Fri 11-19, Sat 10 – 18.

Kierrätystehdas 7.-8.5. @ Kaapelitehdas

Tulevana viikonloppuna Kierrätystehdas-tapahtuma esittelee ekologista muotia ja elämäntapaa Kaapelitehtaalla. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.
Tarjolla on monenlaista ohjelmaa ja mm. Kauppatori, jossa yli 50 Suomen ekodesign-alan edelläkävijäyritystä (mukaan lukien Vietto) myy tuotteitaan. Otathan käteistä mukaan!

Next weekend The Recycling Factory Event will be organized for the fourth time at the Cable Factory. There is a free entrance to the event. The Recycling Factory has plenty of programmes, and more than 50 Finnish pioneering companies of the eco-design field (including Vietto) sell their products. Cash only!

Fringe scarves @ Etsy

Hapsuhuiveja uusissa ihanissa väreissä nyt Etsyssa!

Fringe scarves with new colors available now in Etsy!

Vietto @ Ellit.fi

Ellit.fi -sivustolla alkoi 21.3. Ellit goes Fashion -verkkotapahtuma, jossa on paljon juttua muodista! Myös Vietto on mukana, lue ihana juttu ja voita huivi!

Vietto SALE @ Etsy

Ale jatkuu Vietto Etsy-kaupassa! Uusia tuotteita alennettu!


SALE time continues in Vietto Etsy-Shop! New sale items available!

Uuden vuoden ale / New Year’s sale @ Etsy

Hyvää Uutta Vuotta! Vietto Etsy-kaupassa on nyt ale! Valikoima talvisia vaatteita ja asusteita on nyt tarjolla sopuisaan hintaan. Suurin osa yksittäiskappaleita, joten olethan nopea…

Happy New Year everyone! There’s a nice collection of winter clothing and accessories for sale in Vietto Etsy-shop! Most of the pieces are unique so be quick…

We Got Beefin joulumyyjäiset 17. – 19.12.2010

Vietto mukana We Got Beefin joulumarkkinoilla 17. – 19.12.2010. Aukioloajat perjantaista sunnuntaihin klo 13 – 19. Mahtava valikoima talvisia asusteita ja muuta ihanaa! Nyt hankkimaan joulun ihanimmat ja yksilöllisimmät lahjat! Otathan käteistä mukaan!

Vietto EcoFashion in We Got Beef’s x-mas market on 17th – 19th of December. Open hours from friday to sunday 13 -19. Huge selection of winter accessories and other lovely stuff! Come and get the coolest gifts for your loved ones! Cash only!

More new accessories…

Villakankainen huppu, kiinnitys nahkanauhoilla, vuori puuvillaa / Woollen hood with leather straps, lining cotton.

Tupsuhiussoljet / Pom pom hairclips


Huppuhuivit samettia ja tekoturkista, vuori silkkiä tai taftia / Hood scarves made of velvet and faux fur, lining silk or taffeta

Uusia talviasusteita / New winter accessories

Villainen huppuhuivi taskuilla, vuori luomupuuvillaa / Woollen hooded scarf with pockets, lined with ecocotton

Tummansininen villakauluri puunapeilla / Dark blue woollen cowl with wooden buttons

Harmaa villakangaskauluri nahkaisin yksityiskohdin, nepparikiinnitys, vuori luomupuuvillaa / Grey woollen cowl with snaps, leather details, lined with ecocotton

Harmaa villainen huppuhuivi, vuori luomupuuvillaa / Grey woollen hooded scarf, lined with ecocotton

Uusia asusteita / New accessories

Kaulus ja epoletit / Collar and epaulettes.
Nepparihuivi – kauluri / Scarf – cowl with snaps.
Kauluri puisilla napeilla, saatavana myös vihreänä / Cowl with wooden buttons, also available in green.

ViettoVintage@Etsy UUTTA / NEW STUFF!

Uutta ViettoVintage Etsy-kaupassa!


New stuff in ViettoVintage Etsy-shop!

I don’t mind the cold





Kaikki nämä saatavissa Vietto Etsy-kaupassa! / All these available in Vietto Etsy-shop!

Neljä ensimmäistä kuvaa/ First four photos: Jaana Björklund
Malli/Model: Essi Vahala
Kuvauspaikka/Photoshooting place: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli

Light



Kuvat/Photos: Jaana Björklund
Malli/Model: Essi Vahala
Kuvauspaikka/Photoshooting place: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli

Dream like…


Kuvat/Photos: Jaana Björklund
Malli/Model: Essi Vahala
Kuvauspaikka/Photoshooting place: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli

Wearable art


Kuvat/Photos: Jaana Björklund
Malli/Model: Essi Vahala
Kuvauspaikka/Photoshooting place: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli

Ecocotton sweetness… and more to come!



Kuvat/Photos: Jaana Björklund
Malli/Model: Essi Vahala
Kuvauspaikka/Photoshooting place: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli

Vietto sample Sale @ Etsy!

Uniikkeja kierrätysmateriaaleista valmistettuja mallikappaleita nyt edulliseen hintaan Vietto Etsy-kaupassa! Käy tutustumassa!

One of a kind pieces of clothing made of recycled fabrics now on sample sale in Vietto Etsy Shop! Go check them out!

Uusia Vintage ihanuuksia! / New Vintage beauties!

Vietto Vintage putiikissa on tarjolla uusia ihanuuksia, käy nappaamassa ennen kuin joku muu ehtii ensin!

There’re new beauties for sale in Vietto Vintage Etsy-shop. Go and get them before it’s too late!

Vietto @ B-butik, Turku

Vietto-koruja on nyt saatavilla B-butikissa Turussa!

Vietto jewelry now available in B-butik in Turku!

Vietto @ Yalo!

Vietto luomupuuvillamekkoja ja tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaalista valmistettuja hapsuhuiveja on nyt saatavilla ekologisen ja eettisen muodin verkkokaupasta Yalosta.

Vietto ecocotton dresses and fringe scarfs made of left over materials are now available in finnish webshop of ecological and ethic fashion, Yalo.

Helsinki päivä 12.6. / Helsinki Day 12th June

12.6. vietetään Helsinki-päivää ja Espan puistossa järjestetään design-markkinat. Tapahtuma on avoinna yleisölle klo 10-18. Vietto mukana menossa, tule moikkaamaan! Koko lista tapahtuman myyjistä täällä.

Helsinki Day will be celebrated on the 12th of June and great design sales will take over in Esplanad Park. Sales event will be open from 10 am to 6 pm. Vietto will be there, come to say hi! Whole list of the designers here.

Rosefinch mekko / Rosefinch dress

Mekon materiaali: 100% puuvilla
Mesh-leggingsit: 100% polyester
Dress material: 100% cotton
Mesh leggings: 100% polyester


Kuva/Photo: Maria Baranova
Malli/Model: Victoria Lyakina
Meikki/Make-up: Riikka Satama
Kengät/Shoes: Swedish Hasbeens, UNKAI

Odd Day

Lauantaina 22.5. ODD DAY designmyyjäiset Dianapuistossa klo 11–16. Vietto mukana Goodiksen kanssa!

Odd Day design bazaar in Dianapuisto Park on 22 May (11am-4pm). Vietto is there with Goodis!

Guillemot mekko / Guillemot dress

Mekon materiaali: 100% luomupuuvilla
Dress material: 100% ecocotton

Kuva/Photo: Maria Baranova
Malli/Model: Victoria Lyakina
Meikki/Make-up: Riikka Satama
Kengät/Shoes: Swedish Hasbeens, UNKAI

Starling haalari / Starling Jumpsuit

Haalarin materiaali: 100% puuvilla
Jumpsuit material: 100% cotton

Kuva/Photo: Maria Baranova
Malli/Model: Victoria Lyakina
Meikki/Make-up: Riikka Satama
Kengät/Shoes: Swedish Hasbeens, UNKAI

HELSINKI FASHION STOCK SALES @ VANHA YLIOPPILASTALO 16.-17.4.2010

Vietto mukana Fashion stock sales tapahtumassa Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 16.-17.4.2010 Goodiksen myyntipisteellä.


Fashion stock sales at Vanha ylioppilastalo in 16th and 17th of April in Helsinki. Vietto is there with Goodis!

Swan maksimekko / Swan maxidress

Maximekon materiaali: 95% luomupuuvilla 5% elastaani
Maxidress material: 95% eco-cotton 5% elastan

Kuva/Photo: Maria Baranova
Malli/Model: Victoria Lyakina
Meikki/Make-up: Riikka Satama
Kengät/Shoes: Swedish Hasbeens, UNKAI

Nightingale ketjuolkainhaalari / Nightingale Chain shoulder strap jumpsuit

Haalarin materiaali: 95% polyester 5% elastaani
Jumpsuit material: 95% polyester 5% elastan

Kuva/Photo: Maria Baranova
Malli/Model: Victoria Lyakina
Meikki/Make-up: Riikka Satama
Kengät/Shoes: Swedish Hasbeens, UNKAI

Black Bird mekko ja hapsuhuivi / Black Bird dress and fringe scarf

Mekon materiaali: 95% luomupuuvilla 5% elastaani
Huivin materiaali: 100% puuvilla
Dress material: 95% eco-cotton 5% elastan
Scarf material: 100% cotton

Kuvat/Photos: Maria Baranova
Malli/Model: Victoria Lyakina
Meikki/Make-up: Riikka Satama
Kengät/Shoes: Swedish Hasbeens, UNKAI

Nude pinkkiä ja harmaata / Nude pink and light gray

Mekon materiaali: 95% puuvilla 5% elastaani
Huivin materiaali: 100% puuvilla
Dress material: 95% cotton 5% elastan
Scarf material: 100% cotton

Kuvat/Photos: Maria Baranova
Malli/Model: Victoria Lyakina
Meikki/Make-up: Riikka Satama
Kengät/Shoes: Swedish Hasbeens, UNKAI

Korut / Jewelry

Vietto korut leikkivät eri aikakausien historiallisilla tyyleillä, kuitenkin modernilla otteella. Tumman romanttiset sävyt, kiehtovat steampunk korut, kauniisti yhdistellyt vintagehelmet… Koruissa on käytetty mm. vanhoja korun osia, kellonkoneistoja, kierrätysnahkaa ja -pitsiä. Korvakorujen koukut ovat aina uusia ja käyttämättömiä, samaten kaulakorujen ketjut ja lukot. Riippuviin korvakoruihin tulee mukaan silikoniset tulpat, jotta korvikset varmasti pysyvät korvissa.

Vietto jewellery is about playing with historical styles of different decades, but always with a modern twist. Dark romantics, charming steampunk jewellery, beautiful vintage pearls… Vietto earrings, necklaces, bangles and rings are made of old jewellery parts, old watch parts, upcycled leather and lace. Earring hooks, chains and lockets and such are always new. With dangle earrings you’ll have silicon back stoppers so you’ll not lose your loved earrings.