• Uutiset

Vietolla on uusi tuotantopaikka Tampereella, kun kotimaisesta tekstiiliosaamisestaan tunnettu SNT-Group alkoi valmistaa trikootuotteita. Aiemmin Hattulassa sijainneen Sik-Sak Tuvan yritystoiminta siirtyi yrityskaupoissa SNT-Groupille ja nyt jatkossa Vieton pienet sarjat ommellaan Tampereen Raholassa. Tämän lisäksi Helsingissä Ompelimo M. Suvinen jatkaa entiseen malliin pääasiassa yksittäiskappaleiden ompelua, joten edelleen on mahdollista tilata Vietto-tuotteita mittamuutoksin ilman lisäkuluja.

Vieton keväinen ystävämyynti pidetään taas, tosin tälläkin kertaa pelkästään verkkotapahtumana Vietto-kaupassa. Tapahtuma alkaa keskiviikkona 24.3.2021 ja jatkuu seuraavan viikon sunnuntaihin 4.4. saakka. Tarjolle tulee samplekappaleita, värierien viimeisiä, lievästi II-laatuisia tuotteita ja yksittäiskappaleita. Hinnat ovat ystävämyyntituotteilla aina huomattavasti normaalihintoja edullisempia, joten tapahtuma onkin hyvä tilaisuus bongata aarteita. Vietto ei järjestä ns. kausialeja, joissa ylijääneitä tuotteita myydään hirmuisin alennuksin, vaan tuotteita valmistetaan alunalkaenkin pieniä määriä. Ystävämyyntien tuotteet ovat useimmiten yksittäiskappaleita eli jos löytää mieleisensä tuotteen niin ei kannata jäädä viivyttelemään tilauksen kanssa!

Ensimmäistä kertaa koskaan Vietto on talvilomalla niin että verkkokauppa on suljettuna. Tauko kestää 7.2.2021 saakka. Syynä tähän on mm. tämänhetkiset vaikeudet tuotteiden toimituksissa. Loman jälkeen palataan sitten uudella innolla, toivottavasti muutamien kevätuutuuksien kera! Jos on jotain mikä askarruttaa mieltä tai muuta asiaa, niin kannattaa ottaa yhteyttä sähköpostitse tai yhteydenottolomakkeella. Ihanat jälleenmyyjämme palvelevat toki loman aikana! Nähdään pian!

Mitä olisi joulunalusaika täysin ilman joulutapahtumia? Tänä poikkeuksellisena vuonna 2020 joulumyyjäiset jäävät nyt kokonaan väliin. Siksipä päätettiin pitää Vieton oma verkkojoulutapahtuma Joulun Viettoa 6.-13.12.2020 aikana. Joka päivälle on luvassa tarjouksia ja yllätyksiä, joten kannattaa seurata Vieton sosiaalisen median kanavia tai verkkokauppaa. Joulutarjouksille tulee oma osastonsa, joten niitä on helppo seurata. Huom! Tarjousten voimassaoloaikaa on pidennetty, kaikki tarjoukset ovat voimassa sunnuntaihin 20.12. Siihen mennessä tehdyt tilaukset myös ehtivät vielä perille postitse jouluksi, toki sillä varauksella että tuotetta on varastossa.

Myyntiin tulevat myös lahjakortit, joten jos lahjatoive ei ole selvinnyt tai ostosten tekeminen jää viime tippaan, lahjakortti on aina hyvä vaihtoehto! Lahjakortti toimitetaan perille saajalle automaattisesti sähköisessä muodossa, toimitusajankohdan voi itse valita. Toimii siis myös viime hetken etälahjana silloin kun paketti ei enää ehdi jouluksi perille!

Joulunalusajan tilauksissa on pidempi vaihto- ja palautusaika, jotta oikeat koot ehtii vaihtamaan rauhassa joulun jälkeen kun paketit on avattu. Palautusaikaa on jouluaatosta laskien kaksi viikkoa eteenpäin eli 7.1.2021 saakka. Jos jokin asia askarruttaa niin kannattaa ottaa yhteyttä vaikkapa sähköpostitse. Ihanaa joulun odotusta!

Weecos järjestää ensimmäistä kertaa eettisen ja ekologisen designin digimessut, ja ne ovat valtavat! Mukana on yli 100 designmerkkiä! Messut alkavat torstaina 28.5. klo 12. Messujen tapahtumapaikka on Facebook-ryhmä, jossa tuotemerkit esittelevät tuotteitaan ja tarjouksiaan. Kannattaa siis liittyä ryhmään täällä: https://www.facebook.com/groups/243573396735628/photos/?filter=albums

Messuostokset tehdään tutussa osoitteessa https://www.weecos.com/vietto

Vietto & Tytti Lindström designpikkujoulut lauantaina 14.12.2019 klo 11 - 17 Pasilassa

Tytti Lindström ja Vietto järjestävät lämminhenkiset designpikkujoulut lauantaina 14. joulukuuta Tytin tunnelmallisella työhuoneella Pasilan Vanhoilla veturitallella. Tule hankkimaan ihanimmat korulahjat ja pehmoisimmat neuleet itselle tai pukinkonttiin tai vaan fiilistelemään joulunalusaikaa ja nautiskelemaan kupillinen glögiä! Kummankin merkin kaikista tuotteista -10% alennusta tapahtumassa. Tervetuloa!

Seuraa tapahtumaa Facebookissa!