Vietto käsinneulottu metsänvihreä huivi

Kaupoissa ja myyntitapahtumissa asiakkaat toisinaan kyselevät, miksi Vietto-tuotteet ovat niin kalliita. Tähän pintapuolinen vastaus on, että suomalainen työ maksaa. Mutta maksavatko tuotteet oikeasti paljon ja mihin hintoja tulisi verrata?   

Vieton toiminnan lähtökohtana on se, että kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa. Myös vaatteissa käytetyt kankaat ovat pääasiassa Suomessa neulottuja. Vaikka kotimaisuus nostaa kustannuksia, sen avulla voidaan taata tuotannon eettisyys ja vastuullisuus parhaimmalla mahdollisella tavalla. Lähellä tapahtuva valmistus mahdollistaa myös säästäväisemmän ja ekologisemman tuotantotavan. Vietto-tuotteita tehdään varastoon vain vähän ja täydennyksiä tilataan valmistajalta ainoastaan tarpeen mukaan. Osa tuotteista, kuten käsin printattu Urban Art deco -mekko, tehdään vain tilauksesta, jolloin tuotteita ei koskaan valmisteta turhaan. Lisäksi paikallisten ompelijoiden kanssa on helppo miettiä tapoja hyödyntää materiaali mahdollisimman täysimääräisesti, esimerkiksi käyttämällä suurten vaatekappaleiden leikkuutähteitä pienempiin tuotteisiin.

Koska tuotteita ei tehdä suuria määriä varastoon, ei tule tarvetta myöskään pitää suuria kausialeja. Tämä on otettu huomioon hinnoittelussa, eikä tuotteisiin ole lähtökohtaisesti lisätty paljoa ”alevaraa”. Alemyyntien puuttuminen aiheuttaakin välillä ihmettelyä. Todellisuudessa hinnat ovat jo valmiisi tingittyjä niin, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus hankkia luottovaate Vietolta milloin vain. Vietto järjestää kuitenkin silloin tällöin kampanjoita, joissa tuotteita voi saada pienellä 10–20 %:n alennuksella. Tämän lisäksi on vakiintunut kaksi kertaa vuodessa järjestettävä Vieton ystävämyynti, jossa myydään mm. värierien viimeisiä ja sample-kappaleita reilulla alennuksella.

Jos vertaa Vieton hintoja muihin suomalaisiin merkkeihin, voi todeta että hinnat ovat itseasiassa edullisemmat kuin monella muulla. Tämä selittyy juuri sillä, että hinnoissa ei ole sisäänrakennettuna kausialennusvaraa. Vietolta voi siis aina ostaa tarvitsemansa tuotteen ilman huolta siitä, että samainen tuote saattaisi olla seuraavalla viikolla puolet halvempi. Tämä myös vähentää houkutusta tehdä impulsiivisia aleostoksia, ostaa vain siksi kun saa halvalla. Tiukaksi puristetun kulurakenteen vuoksi Vietto ei ole voinut tarjota tuotteitaan myyntiin esimerkiksi ketjutavarataloihin, joten tuotteita on saatavilla vain Vieton omasta verkkokaupasta ja valikoiduilta jälleenmyyjiltä.